Pääsin korkeakouluun opiskelemaan XR Designia!

bty

Kevään uurastus, stressi ja elämänsuunnan etsiminen on tuottanut tulosta. Tein oikeita valintoja ja nyt on taas tässä päässä rauha. Musta tulee kuin tuleekin ihan oikea muotoilija! 4 vuotta edessä Metropoliassa virtuaalista todellisuutta, robotiikkaa, kenties tekoälyäkin ja ties mitä kaikkea jännää sekä innostavaa. Tää koulutuslinja alkaa nyt elokuussa ihan ensimmäistä kertaa.

Viikon päästä mulla on synttärit ja ikää tulee 29 vuotta. Onnistuin siis tavoitteessani olla sisällä koulussa ennenkuin oon kolmekymmentä. Tavoiteajassa valmistuessa pääsisin takaisin työelämään juuri ennenkuin oma poika aloittaa koulun. Kauko 2 vuotta, joka tsemppasi mua näin kuultuaan kouluihin hakemisestani “-Äiti on liian iso! Kauko menee yksin kouluun.”  😂

Oon siis aiemminkin hakenut kouluihin ja käynyt pääsykokeissa muotoilualalle mutta jäänyt aina ilman paikkaa. Tänä keväänä päässä viirasi vissiin liiasta pimeydestä yhteishakulomaketta täyttäessä, että laitoin tän XR-linjan vasta kolmanneksi muutaman tradenomilinjan jälkeen. Ne ois ollu se helppo ratkaisu, suunnilleen puolet asioista jo nyt hallussa ja kesto olisi ollut puolet lyhyempi. Onneksi löysin selkärankani ja heivasin liiketalouden sivuun.

Sen mä sanon, että älkää hyvät ihmiset luovuttako ja tuudittaudu niin sanottuun helppoon arkeen jos teillä on mitään toteuttamattomia visioita. Se syö jaksamista kun koittaa motivoida itseään tekemään jotain väliaikaiseksi tarkoitettua vuodesta toiseen. Mäkin oon arvostettu työntekijä nykyisellä työnantajalla ja palkittukin usein firman gaaloissa ja muissa, tälläisin tittelein kuin spiderman, vuoden salijyrä, vuoden myyntitykki. Olen muutoinkin voittanut myymällä mm. reissun Ranskaan viinitiloille ja pullon japanilaista viskiä, jonka arvo on muutaman satasen. Silti se jaksaminen on ajoittain ollut aikamoista äärirajoilla keikkumista. Toki ravintola-ala on hyvin hektistä, fyysistä, työajat kovin eri kuin monilla ystävistä ja vaatii todellisuudessa melko monialaista osaamista halutessaan saavuttaa asiantuntijuuden, joka osaa mukautua erilaisiin tilanteisiin ja ihmisiin.

Vielä on kyllä hankala käsittää, että tää arki muuttuu kohta ihan toisenlaiseksi. Täyspäiväiseksi opiskeluksi. Tästä syystä jää nämä Nortevan sisustustuotteiden suunnittelut ja muu pyörittely kyllä taka-alalle. En ole laittamassa pillejä pussiin kokonaan, y-tunnus pysyy aktiivisena ja verkkokauppa pystyssä. Mutta uusia eriä tuotteita ei kuitenkaan ole tulossa tällä erää. Mikäli mielessäsi on ollut jokin tietty tuote, niin kannattaa se pian ostaa ennenkuin on loppuunmyyty.

Laitan tähän vielä ennakkotehtävät, joilla tulin valituksi valintakokeeseen. Olin ottanut ihan lomaviikon näiden tekoa varten ja se meni melkein kokonaan kuumeessa/jälkipöhnässä.IMG_20180517_083644

Valintakokeiden ekana päivänä tuli käytettyä tehtävien tekoon annettu jokainen minuutti niin en ennättänyt kuvata niitä töitä mutta tässä tokan päivän tuotokset. Tehtävänanto lyhyesti, suunnittele kahdella kädellä käytettävä vr-ohjain.

btybty

Tsemppistä kaikkien arkeen ja ihania lomia! Mä täällä varmaan päivittelen kuulumisia johonkin liittyen ajoittain ja mahdollisen aikuiskoulutustuen loputtua jalkaudun jälleen myyjäisiin jos tuotteita on jäljellä vielä parin vuoden kuluttua.

bty

❤ Terkuin Karo

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s